Lennokki & nuorisojaoston ikämies, Jarmo Hellevaara
Moi.
Olen 70 vuotias, eläkkeellä oleva teleliikenneasentaja, nykyinen aktiivi "lennokkipoika". Lennokkiharrastukseni aloitin jo 60-luvulla. Varusmiespalvelus v.69-70, avioliitto, kaksi lasta sekä purjehdus jättivät lennokit unholaan moniksi vuosiksi. Vuoteen -98 mennessä saaristomeri ja sen saaret oli nähty. Oli aika palata juurilleen. 90 luvun lopulla TLK:n juniorit olivat ns. "tuuliajolla", ei ollut rakentelupaikkaa eikä ilmeisesti oikein vetäjääkään. Turun Lennokkiseuran kautta kuulin, Jaakko Rasilta, että TLK on vailla lennokkiohjaajaa. Kävin TLK:n johtokunnan kokouksessa näyttamässä itseni ja ilmoitin että olisin valmis aloittamaan junnujen vetämisen. Siitä se sitten alkoi. Kerhotila löytyi vihdoin Pansiosta, entiseltä La-Te:n telakka-alueelta, vähän syrjässä, mutta menettelee. Kerran olemme alueella muuttaneet suurempiin tiloihin, mutta taas tuntuu ahtaalta.
Ilmailu- ja lennokkiharrastuksen hienoimpina puolina näen teknisen monipuolisuuden ja loputtomat haasteet sekä ennen kaikkea mahdollisuuden antoisaan yhdessä tekemiseen ja sen erittäin tärkeän (nyky nuorille) käden taidon kehittymisen. Nuorena aloitettu lennokkiharrastus on monen kohdalla viitoittanut ensiaskeleita kohti elinikäistä harrastusta tai työpaikkaa ilmailun ja tekniikan aloilla.
Puhelin: 040 842 1321
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.